ei saavutuksia
Valiant Alaska Outlawkutsumanimeltään "Allu" suomalainen puoliveriori syntynyt 25.04.2015 Suomessa, 11-vuotias (4v 01.06.2015) rautiaankimo, säkäkorkeus 168cm rekisterinumero VH15-031-0688 estepainotteinen, hyppää ratana 140cm kasvattaja Valiant Warmbloods omistaja Sippe (VRL-13703), Viuhkaniemen Ratsutila Allun kanssa tavoitteena ERJL, YLA sekä mahdollisesti KTK. TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN / THIS IS A SIM-GAME HORSE |
Kuvat © VRL-01811, kiitos!
Kuvat saa avattua suuremmiksi niitä klikkaamalla. |
.
|
|
.
|
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.
|
|
isälinja: Valiant Alaska Alpenglow - Rootvy Dutchman BRF - Roquefort PB - Romanesque (4)
emälinja: Valiant Hollywood Cerise - Ce's Armygreen - Lila von Silbereiche - Babs v. Zweig (4)
Kilpaillut porrastetuissa tavoitetasolleen, pisteet löytyvät hevosen VH-profiilista.
2.11.2015 Jack Frost, kirjoittanut tallipoika Markus (entinen omistaja)
Liikuttelin tänään aamupäivällä nuoria estehevosia normaalisti, juoksuttaen ensin yhtä, talutellen toista ja tehden kolmannella kevyttä maastoretkeä. Aika kului kuin siivillä, sillä nuorten hevosten kanssa ei ikinä tullut tylsää. Silti ajatukseni olivat aavistuksen toisaalla. Hommien loppuessa meninkin suorinta tietä tallin tammaosastolle ja käännyin siitä sitten varsomiskarsinoiden luo. Olin jo ties kuinka kauan odottanut raudikkotamma Sherryn varsomista, kantoihan se "oman" orini Allun varsaa. Kantoaika oli mennyt jostain kumman syystä jo hieman yli, mutta viimeksi eilen illalla oli eläinlääkäri tarkistanut tamman ja sanonut ettei olisi mitään syytä murehtia. Koska tulevan varsan isä oli tosiaan minun vastuullani, ja sain pitää sitä kuin omaani, oli tämän ensimmäinen jälkeläinen minulle erittäin tärkeä juttu. Katselin vielä vähän aikaa Sherryä, joka tuli nyt karsinan ovelle kurkkimaan ja puski minua kevyesti turvallaan ojentaessani sille käteni. Niin nätti ja lempeä tamma, voi kunpa se jo varsoisi, ajattelin. Tämän morsmaikun olin itse valinnut Allulle, odottaen että varsa perisi sen aavistuksen siromman olemuksen. Allu kun oli vähän jyhkeämmänpuoleinen, ja ekä vähän liikalihavakin. Koska en jaksanut tältä erää jäädä sen pidemmäksi aikaa Sherryä vahtimaan, ajattelin käydä hakemassa muutaman orin sisälle tarhoistaan ennen kuin niiden vakiliikuttajat tulisivat kiireisinä muista hommistaan. Ehtisinpä siinä samalla harjaillakin niitä vähän, jotta iltapäivän liikutukset saataisiin joutuisasti alkuun. Näillä kurakeleillä kun tuntuu valmennukset sun muut vähän myöhästyvän, jos kukaan ei ole puunannut hevosia valmiiksi ratsastajille. Välillähän se pistää kyllä mietityttämään, miten muilla ei ole aikaa laittaa hevosiaan kuntoon ennen ja jälkeen ratsastuksen, mutta minulla jää omien hommien jälkeen aikaa tehdä muidenkin likaiset työt.
Iltapäivän hoitelin sitten hevosia kuntoon ratsastajille, ja veinpähän vielä iltapäiväheinät kaikille sisällä oleville hevosille. Alluakin ehdin käydä moikkaamassa tarhallaan, orilla oli vapaapäivä joten se sai tarhailla koko päivän ilman mitään sen kummempia kommerverkkejä. Ori oli ihmeesti vetänyt loimen yltään, ja saapuessani tarhan luo se roikkui sen kaulalla. Vatsan ali menevät hihnat olivat menneet rikki, joten otin loimen pois ja annoin orin jatkaa tarhailua nakuna, olihan sää vielä hieman plussan puolella, ja tarhailuaikaa jäljellä enää tovi. Allun luona vierailtuani menin vihdoin taas katsomaan Sherryä, joka suureksi yllätyksekseni oli juuri käynyt makuulleen karsinaansa ja mitä ilmeisimmin alloittanut varsomisen. Lähdin vähin äänin tamman luota ja menin toimistoon jossa näkisin varsomisen monitorin kautta, ilman että tamma häiriintyisi. Ruudun edessä minua odottikin jo puoli tallia, ja ihmettelin miksi kukaan ei ollut tullut sanoman minulle Sherryn aloittaneen varsomisensa. Sitä en kuitenkaan jäänyt sen enemmän murehtimaan, vaan keskityin tuijottamaan mustavalkoista kuvaa suoltavaa monitoria. Varsominen näytti sujuvan hyvin, ja eläinlääkäriäkään ei tarvittu ennen kuin vasta varsomisen jälkeen tarkistamaan kaiken olevan kunnossa. Varsa oli terve pikkuori, ja koska olimme Tacin kanssa aiemmin sopineet että minä saisin päättää nimen mikäli varsa olisi sukupuoleltaan ori, sai se nyt sille pitkään ja hartaasti suunnittelemani nimen. Allun ensimmäisestä jälkeläisestä tulikin nimeltään Jack Frost.
Liikuttelin tänään aamupäivällä nuoria estehevosia normaalisti, juoksuttaen ensin yhtä, talutellen toista ja tehden kolmannella kevyttä maastoretkeä. Aika kului kuin siivillä, sillä nuorten hevosten kanssa ei ikinä tullut tylsää. Silti ajatukseni olivat aavistuksen toisaalla. Hommien loppuessa meninkin suorinta tietä tallin tammaosastolle ja käännyin siitä sitten varsomiskarsinoiden luo. Olin jo ties kuinka kauan odottanut raudikkotamma Sherryn varsomista, kantoihan se "oman" orini Allun varsaa. Kantoaika oli mennyt jostain kumman syystä jo hieman yli, mutta viimeksi eilen illalla oli eläinlääkäri tarkistanut tamman ja sanonut ettei olisi mitään syytä murehtia. Koska tulevan varsan isä oli tosiaan minun vastuullani, ja sain pitää sitä kuin omaani, oli tämän ensimmäinen jälkeläinen minulle erittäin tärkeä juttu. Katselin vielä vähän aikaa Sherryä, joka tuli nyt karsinan ovelle kurkkimaan ja puski minua kevyesti turvallaan ojentaessani sille käteni. Niin nätti ja lempeä tamma, voi kunpa se jo varsoisi, ajattelin. Tämän morsmaikun olin itse valinnut Allulle, odottaen että varsa perisi sen aavistuksen siromman olemuksen. Allu kun oli vähän jyhkeämmänpuoleinen, ja ekä vähän liikalihavakin. Koska en jaksanut tältä erää jäädä sen pidemmäksi aikaa Sherryä vahtimaan, ajattelin käydä hakemassa muutaman orin sisälle tarhoistaan ennen kuin niiden vakiliikuttajat tulisivat kiireisinä muista hommistaan. Ehtisinpä siinä samalla harjaillakin niitä vähän, jotta iltapäivän liikutukset saataisiin joutuisasti alkuun. Näillä kurakeleillä kun tuntuu valmennukset sun muut vähän myöhästyvän, jos kukaan ei ole puunannut hevosia valmiiksi ratsastajille. Välillähän se pistää kyllä mietityttämään, miten muilla ei ole aikaa laittaa hevosiaan kuntoon ennen ja jälkeen ratsastuksen, mutta minulla jää omien hommien jälkeen aikaa tehdä muidenkin likaiset työt.
Iltapäivän hoitelin sitten hevosia kuntoon ratsastajille, ja veinpähän vielä iltapäiväheinät kaikille sisällä oleville hevosille. Alluakin ehdin käydä moikkaamassa tarhallaan, orilla oli vapaapäivä joten se sai tarhailla koko päivän ilman mitään sen kummempia kommerverkkejä. Ori oli ihmeesti vetänyt loimen yltään, ja saapuessani tarhan luo se roikkui sen kaulalla. Vatsan ali menevät hihnat olivat menneet rikki, joten otin loimen pois ja annoin orin jatkaa tarhailua nakuna, olihan sää vielä hieman plussan puolella, ja tarhailuaikaa jäljellä enää tovi. Allun luona vierailtuani menin vihdoin taas katsomaan Sherryä, joka suureksi yllätyksekseni oli juuri käynyt makuulleen karsinaansa ja mitä ilmeisimmin alloittanut varsomisen. Lähdin vähin äänin tamman luota ja menin toimistoon jossa näkisin varsomisen monitorin kautta, ilman että tamma häiriintyisi. Ruudun edessä minua odottikin jo puoli tallia, ja ihmettelin miksi kukaan ei ollut tullut sanoman minulle Sherryn aloittaneen varsomisensa. Sitä en kuitenkaan jäänyt sen enemmän murehtimaan, vaan keskityin tuijottamaan mustavalkoista kuvaa suoltavaa monitoria. Varsominen näytti sujuvan hyvin, ja eläinlääkäriäkään ei tarvittu ennen kuin vasta varsomisen jälkeen tarkistamaan kaiken olevan kunnossa. Varsa oli terve pikkuori, ja koska olimme Tacin kanssa aiemmin sopineet että minä saisin päättää nimen mikäli varsa olisi sukupuoleltaan ori, sai se nyt sille pitkään ja hartaasti suunnittelemani nimen. Allun ensimmäisestä jälkeläisestä tulikin nimeltään Jack Frost.
17.6.2015 Hyppytekniikan hiontaa, kirjoittanut tallipoika Markus (entinen omistaja)
En ole koskaan pitänyt Mikosta, tuosta röyhkimyksestä joka tänäänkin seurasi ratsastustani tarkkaan kuin etsien tyylistäni mahdollisia virheitä. Joka kerta miehen ohi ratsastaessani annoin Allulle lisää pohkeita, ja ori korskahteli tyytyväisenä: olihan siitä mukavaa päästä painelemaan eteenpäin niin lujaa kuin pääsee, ja vielä ratsastajan luvalla. Kentällä oli muutamia helpohkoja esteitä, joilla minun piti harjoitella tänään Allun kanssa. Ori oli kehittynyt viime aikoina huomattavasti kaikin puolin, ja se hyppäsikin jo erittäin siististi. Vielä oli kuitenkin paljon parannettavaa, ja varsinkin esteitä lähestyttäessä ilmenevä ujonpuoleisuus oli saatava kitkettyä ennen kuin pääsisimme kisaamaan tosimielessä. Tänään ajattelinkin hyppiä ihan helppoja, polvenkorkuisia ristikkoesteitä ja saada Allun menemään reippaasti niiden yli. Patistaessani oria koko ajan eteenpäin, laukkasi se nyt hyvin suurin, matkaavoittavin askelin eteenpäin. Ensimmäiselle esteelle kaartaessani tunsin kuitenkin Mikon polttavan katseen niskassani, ja käteni muuttuivat makaroniksi pelkästä inhotuksesta. Sen seurauksena lähti ohjastuntuma Alluun, ja tämä hyppäsi esteen yli kuin vanha lehmä. Kentän laidalta kuulin Mikon rehentelevän naurun. Pelastuksekseni Ella tuli kuitenkin siinä samassa paikalle, ja pian he lähtivätkin Mikon kanssa yhdessä tallille päin. Sain siis jatkaa rauhassa harjoittelua Allun kanssa, joka nyt näytti hieman ihmettelevän ratsastustani. Kokosin ohjat paremmin käteen ja laitoin orin laukkaamaan uraa pitkin. Siitä ohjasin sen äskeiselle esteelle, joka ylittyi nyt upeasti: Allu hyppäsi mukavan ryhdkkäästi, eikä siinä näkynyt yhtään epävarmuutta. Jatkoimme parilla muulla esteellä, niilläkin onnistuen hyvin. Ori vaikutti tänään kaikin puolin hyvältä ratsastettavalta, eikä tuntunut olevan moksiskaan siitä että ensimmäisellä esteellä olin kadottanut siihen täysin tuntuman ja sen takia sössinyt koko jutun. Hyppäsimme vielä muutaman esteen, ja ajattelin sen olevan sitten siinä: ei makeaa mahan täydeltä. Koska yhteistyö Allun kanssa oli pelittänyt mainiosti tänään, suoritin sen kanssa loppuverryttelyn maastossa. Ori näytti tykkäävän siitä kovin, ja niin minäkin. Kyllähän sitä kelpasi välillä humputella idyllisessä maalaismaisemassa, varsinkin näin kesällä kun luonto vihertää, ja pellonreunat ovat täynnä villikukkia. Ja tietysti alla se kaikista tärkein hevosystävä.
En ole koskaan pitänyt Mikosta, tuosta röyhkimyksestä joka tänäänkin seurasi ratsastustani tarkkaan kuin etsien tyylistäni mahdollisia virheitä. Joka kerta miehen ohi ratsastaessani annoin Allulle lisää pohkeita, ja ori korskahteli tyytyväisenä: olihan siitä mukavaa päästä painelemaan eteenpäin niin lujaa kuin pääsee, ja vielä ratsastajan luvalla. Kentällä oli muutamia helpohkoja esteitä, joilla minun piti harjoitella tänään Allun kanssa. Ori oli kehittynyt viime aikoina huomattavasti kaikin puolin, ja se hyppäsikin jo erittäin siististi. Vielä oli kuitenkin paljon parannettavaa, ja varsinkin esteitä lähestyttäessä ilmenevä ujonpuoleisuus oli saatava kitkettyä ennen kuin pääsisimme kisaamaan tosimielessä. Tänään ajattelinkin hyppiä ihan helppoja, polvenkorkuisia ristikkoesteitä ja saada Allun menemään reippaasti niiden yli. Patistaessani oria koko ajan eteenpäin, laukkasi se nyt hyvin suurin, matkaavoittavin askelin eteenpäin. Ensimmäiselle esteelle kaartaessani tunsin kuitenkin Mikon polttavan katseen niskassani, ja käteni muuttuivat makaroniksi pelkästä inhotuksesta. Sen seurauksena lähti ohjastuntuma Alluun, ja tämä hyppäsi esteen yli kuin vanha lehmä. Kentän laidalta kuulin Mikon rehentelevän naurun. Pelastuksekseni Ella tuli kuitenkin siinä samassa paikalle, ja pian he lähtivätkin Mikon kanssa yhdessä tallille päin. Sain siis jatkaa rauhassa harjoittelua Allun kanssa, joka nyt näytti hieman ihmettelevän ratsastustani. Kokosin ohjat paremmin käteen ja laitoin orin laukkaamaan uraa pitkin. Siitä ohjasin sen äskeiselle esteelle, joka ylittyi nyt upeasti: Allu hyppäsi mukavan ryhdkkäästi, eikä siinä näkynyt yhtään epävarmuutta. Jatkoimme parilla muulla esteellä, niilläkin onnistuen hyvin. Ori vaikutti tänään kaikin puolin hyvältä ratsastettavalta, eikä tuntunut olevan moksiskaan siitä että ensimmäisellä esteellä olin kadottanut siihen täysin tuntuman ja sen takia sössinyt koko jutun. Hyppäsimme vielä muutaman esteen, ja ajattelin sen olevan sitten siinä: ei makeaa mahan täydeltä. Koska yhteistyö Allun kanssa oli pelittänyt mainiosti tänään, suoritin sen kanssa loppuverryttelyn maastossa. Ori näytti tykkäävän siitä kovin, ja niin minäkin. Kyllähän sitä kelpasi välillä humputella idyllisessä maalaismaisemassa, varsinkin näin kesällä kun luonto vihertää, ja pellonreunat ovat täynnä villikukkia. Ja tietysti alla se kaikista tärkein hevosystävä.
16.5.2015 Uhmaikäinen pirulainen, kirjoittanut tallipoika Markus (entinen omistaja)
Tänään päivällä ratsastaessani Astra-tammaa olin kuvitellut kaiken olevan hyvin. Kimo oli yllättänyt minut positiivisesti, ja Tacikin oli kehunut meitä. Sen lisäksi että sain lisää vastuutehtäviä, tuntui olo muutenkin hyvältä. En siis osannut odottaa Tacin vähän illemmalla käskiessä minun juoksuttaa Allu, että päivä voisi vielä mennä ihan vituralleen. Orivarsa täytti tänään kolme vuotta, ja voi hitto sitä huudon määrää mitä se päästää mahtaillessaan muille oreille. Siinä missä minä olin ihaillut sen isäoria Aliasta kaikin puolin, on Allu kuitenkin aivan toista maata. Sen sijaan että oltaisiin kilttejä ja rohkeita, sitä ollaankin äärimmäisen miehekkäitä ja mahtailevia. Pystyyn hyppiminen talutuksessa näytti tänään olevan Allun mielestä erityisen hauskaa. Itsehän olen luonnostaan tarpeeksi voimakas pitääkseni tuon pirulaisen kurissa, mutta auta armias jos se olisi joku muu kuin minä tai Pekka joka tätä otusta taluttaisi: eihän tämän paikan naiset ole kuin päälle puolitoistametrisiä rimpuloita. Välillä ihan hirvittääkin katsoa niiden menoa orien kanssa. Ehkä muut orit ovat vaan sitten niin kilttejä, ettei niiden kanssa joudu milloinkaan voimamittelöihin niin kuin Allun kanssa tuppaa käymään.
Palataksemme nyt kuitenkin tähän päivään, harjailin siinä Allun karsinassa tuota harmaata oria, joka tuhisi ja puhisi energisen oloisena. Laitoin sille suitset päähän, ja lähdin sitten taluttamaan maneesiin. Siellä ei ollut ketään, joten päästin Allun irti ja annoin sen juoksennella vapaana. Juoksutusraipan otin katsomon lattialta ja napsautin sillä ilmaa kokeeksi. Kun Allu oli vähän aikaa purkanut energiaansa, se ravaili luokseni mahtailevan näköisenä. Sitten se pysähtyi kohdalleni ja näytti kuin odottavan käskyä mitä tehdä. Ohjasin orin uralle, jota pitkin se lähti siististi ravailemaan. Viuhaus ilmaan raipalla, ja Allu nosti rytmikkään laukan. Ori kulki nätisti uraa pitkin, välillä oikoen niin että se kulki aivan vierestäni ja palasi siitä aina takaisin uralle. Kaikki meni hyvin, ja kun juoksutus oli ohi, otin orin kiinni ja taputin sitä lavalle kiitokseksi. Sitten pääsi piru irti. Taivaalta alkoi tulla vettä kuin saavista kaataen, ja Allu säikähti perinpohjaisesti kovaa ruminaa joka alkoi kuulua maneesin katosta. Ori oli minulla vielä talutuksessa, kunnes se kiskaisi itsensä irti nousten pystyyn ja juosten suoraan ylitseni. Maneesissa juostiin siten sikin sokin monta kierrosta, en ollut rehellisesti sanoen nähnyt yhdenkään hevosen kiihdyttelevän noin paljon aidatulla ratsastusalueella. Makasin siinä maneesin pohjaa vasten, katsoen kuinka Allu juoksi ties kuinka monta kertaa ohitseni. Lopettaessaan ori puuskutti hermostuksissaan ja oli aivan kauttaaltaan hiestä märkä. Itseäni ei ollut onneksi sattunut, joten nousin ylös ja otin Allun äkkiä kiinni. Katsoin nyt katsomoon, jossa Ella katsoi meitä hihittäen. Olin varma, että tästä saisin kuulla vielä useamman kerran henkilökunnan kahvipöydässä..
Tänään päivällä ratsastaessani Astra-tammaa olin kuvitellut kaiken olevan hyvin. Kimo oli yllättänyt minut positiivisesti, ja Tacikin oli kehunut meitä. Sen lisäksi että sain lisää vastuutehtäviä, tuntui olo muutenkin hyvältä. En siis osannut odottaa Tacin vähän illemmalla käskiessä minun juoksuttaa Allu, että päivä voisi vielä mennä ihan vituralleen. Orivarsa täytti tänään kolme vuotta, ja voi hitto sitä huudon määrää mitä se päästää mahtaillessaan muille oreille. Siinä missä minä olin ihaillut sen isäoria Aliasta kaikin puolin, on Allu kuitenkin aivan toista maata. Sen sijaan että oltaisiin kilttejä ja rohkeita, sitä ollaankin äärimmäisen miehekkäitä ja mahtailevia. Pystyyn hyppiminen talutuksessa näytti tänään olevan Allun mielestä erityisen hauskaa. Itsehän olen luonnostaan tarpeeksi voimakas pitääkseni tuon pirulaisen kurissa, mutta auta armias jos se olisi joku muu kuin minä tai Pekka joka tätä otusta taluttaisi: eihän tämän paikan naiset ole kuin päälle puolitoistametrisiä rimpuloita. Välillä ihan hirvittääkin katsoa niiden menoa orien kanssa. Ehkä muut orit ovat vaan sitten niin kilttejä, ettei niiden kanssa joudu milloinkaan voimamittelöihin niin kuin Allun kanssa tuppaa käymään.
Palataksemme nyt kuitenkin tähän päivään, harjailin siinä Allun karsinassa tuota harmaata oria, joka tuhisi ja puhisi energisen oloisena. Laitoin sille suitset päähän, ja lähdin sitten taluttamaan maneesiin. Siellä ei ollut ketään, joten päästin Allun irti ja annoin sen juoksennella vapaana. Juoksutusraipan otin katsomon lattialta ja napsautin sillä ilmaa kokeeksi. Kun Allu oli vähän aikaa purkanut energiaansa, se ravaili luokseni mahtailevan näköisenä. Sitten se pysähtyi kohdalleni ja näytti kuin odottavan käskyä mitä tehdä. Ohjasin orin uralle, jota pitkin se lähti siististi ravailemaan. Viuhaus ilmaan raipalla, ja Allu nosti rytmikkään laukan. Ori kulki nätisti uraa pitkin, välillä oikoen niin että se kulki aivan vierestäni ja palasi siitä aina takaisin uralle. Kaikki meni hyvin, ja kun juoksutus oli ohi, otin orin kiinni ja taputin sitä lavalle kiitokseksi. Sitten pääsi piru irti. Taivaalta alkoi tulla vettä kuin saavista kaataen, ja Allu säikähti perinpohjaisesti kovaa ruminaa joka alkoi kuulua maneesin katosta. Ori oli minulla vielä talutuksessa, kunnes se kiskaisi itsensä irti nousten pystyyn ja juosten suoraan ylitseni. Maneesissa juostiin siten sikin sokin monta kierrosta, en ollut rehellisesti sanoen nähnyt yhdenkään hevosen kiihdyttelevän noin paljon aidatulla ratsastusalueella. Makasin siinä maneesin pohjaa vasten, katsoen kuinka Allu juoksi ties kuinka monta kertaa ohitseni. Lopettaessaan ori puuskutti hermostuksissaan ja oli aivan kauttaaltaan hiestä märkä. Itseäni ei ollut onneksi sattunut, joten nousin ylös ja otin Allun äkkiä kiinni. Katsoin nyt katsomoon, jossa Ella katsoi meitä hihittäen. Olin varma, että tästä saisin kuulla vielä useamman kerran henkilökunnan kahvipöydässä..
3.5.2015 Uusia tuttavuuksia (entinen omistaja)
Markus, uusin lisäyksemme tallin henkilökuntaan, on nyt saanut pitää huolta muutamasta tammastamme. Omien töitteni ohessa olen kuitenkin huomannut miehen katselevan meidän orejamme vähän haaveellisen näköisenä. Varsinkin Valiant Alaska Alpenglow aka Alias on näyttänyt herättävän Markuksen huomion positiivisesti, ja tänään yhytinkin miehen taas katselemasta tuota oria. Siinä sitten kysäisin, mitä mieltä tämä on tuosta kimosta komistuksesta. Tovin siinä rupateltuani sain tietää, että Markuksella oli ollut muutama vuosi sitten oma esteori, joka oli näyttänyt täsmälleen samalta kuin Alias. Tuo paljastus sattui oikeastaan aika sopivasti, seuraavaksi olinkin jo kiskomassa miestä kädestä pitäen varsomisosastolle. Siinä sitten pysähdyttiin erään karsinan eteen, ja katselimme omaa tammaani Ceriä ja tämän pientä raudikkovarsaa. "Jos vaan tahdot, saat ottaa tuon varsan vastuulles", sanoin vähän kuin ohimennen. Markus katsoi minua kummastuneen näköisenä, joten selitin asian laidan tälle. Kyseessä oli Markuksen ihaileman Aliaksen varsa, ja jos mies vaan tahtoisi, saisi hän olla tuon pikkuorin hoitaja ja liikuttaja sitten tulevaisuudessa. Mies katsoi vuorotellen varsaa, sitten minua. Sitten tämä kätteli minua ja katsoi suoraan silmiin sen näköisenä kuin olisin pelastanut tämän hengenvaarasta tai jotain. "Kiitos, et tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee", Markus sanoi ja loi sitten taas katseensa tuohon raudikkovarsaan, joka oli ollut hyvin tomerana heti syntymästään lähtien. Nyt olikin tämän meidän isänsä jalanjäljissä seuraajan vastuuhenkilö päätetty. Sanoin Markukselle vielä lopuksi, että varsaa ei oltu vielä rekisteröity. Jos hän siis haluaisi, saisi hän päättää nimen varsalle ennen kuin laittaisimme papereita vetämään. Niin mies sitten laukaisi kuin apteekin hyllyltä: "Valiant Alaska Outlaw, täydellinen nimi täydelliselle varsalle."
Markus, uusin lisäyksemme tallin henkilökuntaan, on nyt saanut pitää huolta muutamasta tammastamme. Omien töitteni ohessa olen kuitenkin huomannut miehen katselevan meidän orejamme vähän haaveellisen näköisenä. Varsinkin Valiant Alaska Alpenglow aka Alias on näyttänyt herättävän Markuksen huomion positiivisesti, ja tänään yhytinkin miehen taas katselemasta tuota oria. Siinä sitten kysäisin, mitä mieltä tämä on tuosta kimosta komistuksesta. Tovin siinä rupateltuani sain tietää, että Markuksella oli ollut muutama vuosi sitten oma esteori, joka oli näyttänyt täsmälleen samalta kuin Alias. Tuo paljastus sattui oikeastaan aika sopivasti, seuraavaksi olinkin jo kiskomassa miestä kädestä pitäen varsomisosastolle. Siinä sitten pysähdyttiin erään karsinan eteen, ja katselimme omaa tammaani Ceriä ja tämän pientä raudikkovarsaa. "Jos vaan tahdot, saat ottaa tuon varsan vastuulles", sanoin vähän kuin ohimennen. Markus katsoi minua kummastuneen näköisenä, joten selitin asian laidan tälle. Kyseessä oli Markuksen ihaileman Aliaksen varsa, ja jos mies vaan tahtoisi, saisi hän olla tuon pikkuorin hoitaja ja liikuttaja sitten tulevaisuudessa. Mies katsoi vuorotellen varsaa, sitten minua. Sitten tämä kätteli minua ja katsoi suoraan silmiin sen näköisenä kuin olisin pelastanut tämän hengenvaarasta tai jotain. "Kiitos, et tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee", Markus sanoi ja loi sitten taas katseensa tuohon raudikkovarsaan, joka oli ollut hyvin tomerana heti syntymästään lähtien. Nyt olikin tämän meidän isänsä jalanjäljissä seuraajan vastuuhenkilö päätetty. Sanoin Markukselle vielä lopuksi, että varsaa ei oltu vielä rekisteröity. Jos hän siis haluaisi, saisi hän päättää nimen varsalle ennen kuin laittaisimme papereita vetämään. Niin mies sitten laukaisi kuin apteekin hyllyltä: "Valiant Alaska Outlaw, täydellinen nimi täydelliselle varsalle."